Sisustusmiehet on suomalainen yritys, joka pitää sen mitä lupaa. Yhtiön perustaja Marko Nieminen sai intohimon rakentamiseen verenperintönä, sillä myös hänen isänsä toimi rakennusalan yrittäjänä, vuosikymmenten ajan. Jo pienenä miehenä Marko pääsi opettelemaan rakentamista ja rakennustöiden suunnittelua.

RAKENTAMINEN PITÄÄ TEHDÄ HYVIN

Isä opetti omalla esimerkillään ajattelutavan pojalleen. Marko peri isältään arvostuksen asiakkaita kohtaan, ja oppi, että rakentaminen on tärkeää työtä, joka pitää aina tehdä hyvin. Hiljaisena mutta vahvana tekijänä isä ei juuri tehnyt turhia ”liikkeitä” vaan tekeminen oli suorituskeskeistä alusta loppuun.

Nämä palveluasenteet juontavat juurensa vuosikymmenten taakse, mutta pätevät yhä! Laadukas palvelu tarkoittaa, että se mistä sovitaan, se pitää. Se miten tehdään, tehdään kunnolla!

KOKEMUSTA YLI 20 VUODEN AJALTA

Sisustusmiehet Oy on perustettu vuonna 2012. Marko on ollut rakennusalalla vuodesta 2002, joten kokemusta on yli 20 vuoden ajalta. Työuran alkuvuodet kuluivat omakotitalojen uudisrakentamisen ja saneerauksien parissa.

Uudet asiakkaat tulevatkin usein suosituksien kautta. Tervetuloa asiakkaaksemme!

TILAA REMONTTIKARTOITUS